Kati testimonial

Kompakti kooltaan ja ominaisuuksiltaan monipuolinen

Norcarilla lastataan Kiirunaan lähtevää timanttikairauskalustoa.

Malminetsinnässä tarvitaan laadukas kalusto, jota on helppo huoltaa ja johon huolto-osatkin saa helposti. Kalajoen Rautiossa pääpaikkaansa pitävän Kati Oy:n henkilökunta tutustui perusteellisesti eri vaihtoehtoihin hankkiessaan vertailun perusteella Norcarin a7545-pienkuormaajan.

Vuonna 1980 perustettu toisen polven perheyritys on toiminut historiansa ajan timanttikairausta hyödyntävän malminetsinnän edelläkävijänä. Yhtiö tekee malminetsintää kaivosyhtiöille ja muille yhtiöille erityisesti Suomessa ja Ruotsissa. Vuosikymmenien kuluessa kansainvälisiä työmaita on riittänyt Grönlantia ja Saharaa myöten.

- Tällä hetkellä työllistämme noin 130 työntekijää. Ammattitaitoisen työvoiman lisäksi meidän kilpailukyky syntyy hyvästä konekannasta, sanoo yhtiön operatiivinen johtaja Tapani Niskakangas.

Koekäytössä useita vaihtoehtoja

Koska koneilla on keskeinen rooli KATI:n menestyksessä, konehankinnat suunnitellaan tarkasti. Näin myös uutta pienkuormaajaa hankittaessa, kun yhtiölle ryhdyttiin etsimään konetta logistisiin tarpeisiin.

- Halusimme kuulla laajasti työntekijöiden mielipiteitä ennen lopullista päätöstä. Testattavana oli useita vaihtoehtoja, ja koekäytössä koneiden väliset erot tulivat hyvin esille. Seitsemän koekäyttäjän äänestyksessä Norcar tuli valituksi äänin 6-1, Tapani Niskakangas kertaa hankintapäätöstä.

Hänen mukaansa lopulta lukuisat syyt puhuivat Norcarin pienkuormaajan puolesta. Niistä yksi oli monikäyttöisyys, koska koneella pystyy hoitamaan monenlaisia tehtäviä. Lisäksi kuormaaja voidaan varustaa teloilla. Tämä mahdollistaa uusia tulevaisuuden tarpeita, kuten nostohaarukan käytön maastossa.

- Kone on kooltaan kompakti, ja nivelletyn rungon ansiosta pito on kaikilla pyörillä. Silloin paino jakaantuu tasaisesti eikä maanpinta rikkoonnu. Käytettävyydeltään Norcar oli ylivoimaisesti paras. Jouheva suunnanvaihto oli yksi ominaisuus, josta pidimme tosi paljon. Jalkakaasulla tapahtuva ajaminen on taloudellista ja energiatehokasta. Näkyvyys on hyvä, ja turvallisuus huomioitu esimerkillisesti, Niskakangas luettelee valintaperusteita.

Tapani Niskakangas (oik.) ja muu Kati Oy:n henkilöstö saivat syyskuussa käyttöönsä Ojan Raudan Seppo Sorvarin (vas.) myymän Norcarin pienkuormaajan.

Norcarista hyvät ensikokemukset

Norcarin pienkuormaaja painaa noin 2 000 kiloa, sen nostoteho on 1,5 tonnia ja nostokorkeus 3,5 metriä. Tapani Niskakangas antaa kehuja myös monipuolisille lisälaitteille.

- Voimme tehdä yhdellä koneella monenlaisia asioita, kuten pian valmistuvan uuden 2 600-neliöisen huoltohallin ympäristönhoidon. Kone on kompakti kooltaan mutta teholtaan suuri, joten se kykenee kuljettamaan maastossa lavoilla olevaa tavaraa kauemmaksikin purkupaikoilta.

Joustavuus ja kustannustehokkuuskin paranevat. Kun tavaroita kuljetetaan muille paikkakunnille Suomessa tai vaikkapa Ruotsiin, kohteisiin ei tarvitse enää tilata ulkopuolista kuormanpurkajaa. Norcar kulkee kätevästi rekassa muun lastin mukana.

- Lisäksi meille on iso merkitys konehuollon helppoudella ja huolto-osien saatavuudella. Tehtaan tuki on ylitse muiden. Koska kyseessä on suomalainen valmistaja, meillä on aina selvä osoite, mistä saamme tarvittavan tiedon. On mahdollista saada paikalle jopa tehtaan edustaja, jotta pystymme ratkaisemaan ongelman ja varmistamaan töiden jatkumisen.

Konetoimitus saa Niskakankaalta kiitettävän arvosanan, samoin ensimmäiset käyttökokemukset.

- Toimitus tapahtui ajallaan ja muutenkin sovitusti. Ensimmäisellä viikolla kone kävi jo Örebrossa Ruotsissa sekä Sodankylässä, ja nyt se on lähdössä Kiirunaan.

Norcarin pienkuormaaja kulkee kohteeseen kätevästi rekan kyydissä. Kuva: Kati Oy

Liiketoimintaa luontoa kunnioittaen

Perheyhtiön liiketoiminnassa korostuvat laadukas työ ja laadukkaat laitteet sekä työturvallisuus ja ympäristö. KATI sertifioi ympäristöjärjestelmänsä ISO 14 001-standarin mukaisesti jo vuonna 2004, alan ensimmäisenä toimijana Pohjoismaissa.

- Töitä tehdään työturvallisuus edellä, ja heti seuraavana tulee ympäristö. Timanttikairausta teemme suljetun kierron  järjestelmällä, joka vie ympäristön huomioimisen aivan uudelle tasolle, Niskakangas kertoo.

Suljetussa kierrossa käytettävän veden määrä vähenee kierrättämällä, ja kairauksessa käytetystä vedestä erotettava kiviaines voidaan pakata ja kuljettaa pois. Yhtiö myös kouluttaa henkilöstöään ympäristöasioihin, siistii kairauspaikat, käyttää biohajoavia hydrauliöljyjä sekä lajittelee jätteet ja kierrättää kaiken mahdollisen.

KATI:n tarina yhtenä pohjalaisena menestystarinana sai alkunsa vuonna 1980, jolloin Teuvo Niskakangas yhdessä lankonsa Timo Rautakosken kanssa perusti Kalajoen Timanttikairaus Ky:n.

Tapani Niskakankaan mukaan perheyhtiön toimintaa ohjaavat edelleen samat periaatteet kuin toiminnan alussa: tehokkuus, toimintatapojen sekä kairauskaluston kehittäminen, luonnon kunnioittaminen ja asiakkaan luottamuksen voittaminen.

Teksti ja kuvat: Jorma Uusitalo